Isoviha uhkaa!

Viestinnällisesti ilmassa lentää monikärkiohjuksia: lähimaastossa on kuntavaalit, keskipitkällä pressanvaalit ja mannertenvälisesti kymmenien miljardien asekaupat.

“Sodan uhka on palannut”, puolustusministeri Jussi Niinistö lausahtaa Iltalehden lööpissä. Jopa Tiede-lehti syventyy idänsuhteidemme kylmäävimpiin aikoihin: Isovihan aikaan monessa pitäjässä jopa puolet kuolivat venäläisten seitsenvuotisen hävitysretken aikana. Vuosien 1714-1721 ajan kestänyt miehitys oli vain sivunäytelmä Suuressa Pohjansodassa, mutta täällä se oli karmeinta historiamme tuntemaa aikaa. Siinä kun Kollaa kesti talvisodassa, Suuressa Pohjansodassa puolustuksemme itärajalla mureni täysin. Aivan kuten innokkaimmat ennustavat, että nykyään kävisi.

Kriisitietoisuutta totisesti tarvitaan, kun pelkästään hävittäjähankinta nielee verorahoja jopa 30 miljardia, päälle muut aselajit laivastosta maavoimiin. Mitä enemmän pelkäämme, sitä herkemmin siunaamme hävittäjähankinnan. Uhkaako meitä nyt sota? Höpsis.

Ilmassa viuhuu myös vääriä todistuksia historiastamme. Tarinoita ajoista, jolloin itänaapuri tuli taas kutsumatta kylään. Sitkeän, jopa Wikipedia-artikkelin [ks. Cajanderin hallitus III] ylläpitämän virheellisen legendan mukaan Suomen hallitus, A.K. Cajanderin punamultakoalitio, aiheutti huonon valmistautumisen talvisotaan. Miehille ei ollut univormun sijaan antaa kuin kokardi omaan karvalakkiin, pyssyksi kävivät sotilaiden omat metsästysaseet.

Kuten puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) tänään, myös maalaisliittolainen Juho Niukkanen vaati lisää määrärahoja asevoimillemme. Hän leimasi syntipukiksi sosiaalidemokraattien valtiovarainministeri Väinö Tannerin, vaikka tämä ymmärsi puolustusmenojen tarpeen. Tosiasiassa 1930-luvulla Suomi sijoitti eurooppalaisessa vertailussa runsaasti puolustukseen. Näin todisti viimeksi taloushistorian professori Ilkka Nummelan kirjassaan Historian kosto – Suomen talvisota kehyksissään (Siltala).

Suomen puolustusmenot olivat maailmansotien välisen ajan 15–20 prosenttia valtionbudjetista ja kasvoivat reaalisesti. Suomi varustautui suhteellisesti enemmän kuin Britannia. Meille syntyi myös oma, huomattava puolustusteollisuus. Valtion vastuut ovat tokin 80 vuodessa kasvaneet, mutta vertailun vuoksi muisteltakoon, miten suuri osuus budjetista nykyään menee puolustukseen: kaksi prosenttia eli nelisen miljardia euroa.

Vaikka kaikille ei ehkä omaa tussaria ollut antaa talvisotaan, silti kiväärien määrä lisääntyi viitenä sotaa edeltävänä vuonna neljänneksellä. Minulla oli kunnia Helsinki-kirjoissa julkaista Lasse Laaksosen teos Mistä sotakenraalit tulivat? Tie Mannerheimin johtoon 1918-1939 vuonna 2011. Siinä Laaksonen puolestaan kuvaa, kuin eri aselajien välisten hankinnoista syntynyt riitely sotki muun muassa lentokonehankinnat sodan alla. Samoin 1920-luvulla alkaneet laivastohankinnat imivät järjettömiä rahasummia sotatilanteessa liki turhiin purtiloihin.

Siksi on melko turvallista tehdä Jussi Niinistön sotapelottelu-ulostulojen kaltaisia tempauksia. Niistä jää muistijälki, kuten jäi Niukkasenkin syytöksistä. Jos sattuisi käymään oikein kehvelisti, kuten 1939, kaikille jäisi mieleen, että Niinistön Jussi se oli oikeassa. Ja toisaalta, presidenttihän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Jos se Niinistö S. päättäisikin hypätä pois kaukalosta eikä asettuisi uudelleenvalittavaksi, kansalla olisi kuitenkin toinen Niinistö tarjolla. Selitäpä sitten sitä ulkomaalaisille: Niinistön jälkeen valittiin Niinistö II.

Puolustusministeri Niinistön ulostulo on poliitikon näkökulmasta ymmärrettävä teko. Ja iltapäivälehti luonnollisesti nostaa sen dramaattisesti esiin, lehti on joka päivä myytävä. Pelonlietsonta varmasti myös edistää asekauppiaiden bisnestä. Itse toki uskon roomalaisten viisauteen: Si vis pacem, para bellum. Mutta ei sitä rauhaanvarustautumista tarvitse paniikissa tehdä.

Minkäslaisen lähetyskäskyn ne Suomeen porhaltaneet kasakat ja kumppanit 1700-luvulla saivat? Silloinen tsaari antoi sotilailleen ryöstö- ja raiskausluvan – ja käskyn tuhota Pohjanmaa.