Poliittinen oppositio ja EU

“Kun pohditaan hallitus-oppositio-asetelmaa Euroopan unionin kontekstissa, mitkä tahot sijoittaisit kuuluviksi hallitukseen ja mitkä oppositioon?”

Valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani ja Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtajana toimiva Juhana Aunesluoma oli vierailevana luennoitsijana kurssilla ”Euroopan politiikan nykyvirtauksia” ja aloitti luentonsa kutakuinkin tällaisella kysymyksellä. Kysymys herätti minut tajuamaan, etten kunnolla hahmota sitä, miten poliittinen oppositio muodostuu EU:ssa. Ja kun syvennyimme asiaan luennolla lähemmin, ymmärsin ettei kysymykseen ole olemassa yksiselitteistä vastausta.

Kansallisessa kontekstissa hallitus-oppositio-asetelma on helpommin hahmotettavissa ja on suhteellisen helppo nimetä, mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä puolestaan oppositiossa. Toisaalta Helsingin Sanomien vuonna 2019 tekemän gallupin mukaan vain 40% suomalaisista osasi nimetä, mitkä puolueet kuuluvat hallitukseen. Voidaan vain miettiä, mikä olisi vastaava lukema, kun samanlaista dataa kerättäisiin EU:hun liittyen.

 

Poliittinen oppositio EU:ssa

Missä on EU:n poliittinen oppositio? Tai onko sellaista ylipäätään olemassa? Kuka tai ketkä ovat ”hallituksessa” ja käyttävät toimeenpanovaltaa?

Kun lähdetään miettimään poliittisen opposition toteutumista EU:ssa, tulee monelle varmasti ensimmäisenä mieleen eri euroskeptiset puolueet, jotka vastustavat koko järjestelmää itsessään. Toisaalta myös esimerkiksi parlamentissa voi muodostua erilaisia oppositiomuodostelmia eri europuolueiden välille. Komission ehdotusten lopullinen sisältö muovautuu sekä ulkoisen lobbaamisen että sisäisen keskustelun perusteella, missä on varaa myös erilaisten ”oppositiovoimien” synnylle.

Politiikan tutkija Robert Dahlin mukaan oppositio on tärkeä osa jokaista demokraattista järjestelmää. Jos meillä ei ole oppositiota haastamassa erilaisia politiikkatoimia, on meillä järjestelmä, joka ei pysty täyttämään demokratian peruslupausta: niillä, joihin kollektiiviset päätökset vaikuttavat, tulisi olla myös vaikutusvaltaa siihen, miten päätökset tehdään. Poliittisen opposition tehtävä on kritisoida ja analysoida hallituksen toimia. Tässä kohtaa on myös hyvä erotella toisistaan niin sanottu ”policy-oppositio” sekä ”polity-oppositio”. Policy-oppositio viittaa oppositioon, jossa kritisoidaan ja haastetaan hallituksen esittämiä ja implementoimia politiikkatoimia sekä annetaan niille vaihtoehtoja. Polity-oppositio viittaa puolestaan oppositioon, joka on suunnattu koko poliittista järjestelmää, tässä tapauksessa EU:ta, kohtaan. Oppositiovajeteorian mukaan EU-politiikkaa määrittää silmiinpistävästi se, että nimenomaan policy-oppositiota ei ole tarpeeksi.

Samaisella luennolla tuotiin esille, kuinka hänen mukaansa EU:ssa ei ole selkeää toimeenpanovaltaa. Selkeän toimeenpanovallan puuttuminen johtaa hänen mukaansa siihen, ettei myöskään ole selkeää oppositiota. Mutta mikä avuksi? Aunesluoma ehdottaa, että Euroopan komissiosta tulisi luoda toimeenpaneva elin ja vasta sitten, kun luotaisiin tällainen itsevarmempi komissio, voidaan nähdä selkeän poliittisen opposition synty.

 

Oppositiovaje – pelkkä myytti vai

oikeasti totta?

Tätä EU:n väitettyä oppositiovajetta on kuitenkin hyvä tarkastella myös kriittisesti. Esimerkiksi Christer Karlsson ja Thomas Persson ovat tutkineet EU-oppositiota Ruotsin kontekstissa ja testanneet sen pätevyyttä Ruotsin eduskunnan EU-asioiden valiokunnasta (EU-nämnden) kerättyjen aineistojen avulla. Tutkimuksen lopputulemana oli, että EU-politiikka kohtaa enemmän oppositiota kuin on aiemmin arvioitu. Toisin kuin teoria väittää, oppositionaalinen käyttäytyminen ja erityisesti vaihtoehtojen esittäminen ovat kasvussa EU-kontekstissa. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että polity-opposition määrä on viime vuosina kasvanut ja EU-oppositiota tuovat ilmi erityisesti euroskeptiset puolueet, eli Ruotsin kontekstissa ruotsidemokraatit.

Näkisin, että Suomen ja EU:n tasolla tarvitaan lisää tutkimusta siitä, miten oppositio todella toteutuu sekä siitä, voidaanko todella puhua oppositiovajeesta. Millaista EU-oppositiota esimerkiksi Suomen eduskunnassa on? Kritisoidaanko lähinnä EU:ta instituutiona vai esitetäänkö EU-politiikalle vaihtoehtoja? Lisääntyykö jäsenmaiden hallitusten kovaäänisyys EU:n suuntaan tulevaisuudessa ja mikä on koronan vaikutus tähän?

 

Kirjoittaja: Julia Hallberg