Tero Lehtinen

Tero tuo Kreabille kokemusta ja osaamista mediaseurantamaailmasta ja tuoretta tietämystä vuorovaikutuksesta sosiaalisessa mediassa. Digitaalisen maailman vastapainona on uudelleen roihahtanut suhde vinyylilevyihin.

Tieto, mielipide ja anteeksianto

Tiedon saaminen on joskus harmillisen vaivalloista. On kuitenkin ilmeistä, ettei mielipiteen muodostamiseksi välttämättä tarvita tietoa, joten niitä voikin luoda varsin vähällä vaivalla. Tiedon syntymiselle taas mielipide ei ole edellytys, kriittisessä ajattelutavassa sen vaikutukset on jopa huolellisesti eliminoitava tietoa tosiasioista tuotettaessa.

Mielipide voi kuitenkin rakentua tiedon varaan, koki sen sitten varmaksi tai epävarmaksi laadultaan. Mielipide voi myös ilmaantua käytettäväksi toisen mielipiteen kylkiäisenä, joka puolestaan voi olla tietoperäinen tai sitten ei. Näin käy helposti, jos huomaa omaksuneensa mielipiteekseen vaikka sen, että kyllä ennen oli paremmin kuin nyt. Siinä voi ennen pitkää huomata väittävänsä, että pettuleivässä on puolensa. (Ja sillähän siis on, kun asiaa tarkemmin tutkii. Mutta tiedettiinkö se ennen?)

Tiedolla ja mielipiteellä on sellainen jännittävä piirre, että ne muistuttavat ulkoisesti erehdyttävästi toisiaan. Jos sanon, että kakkosen ratikka on hidas, niin kuka ottaa selvää, onko se tieto vai mielipide?

Jokainen meistä tekee virhearvioita ja muodostaa mielipiteitä jälkikäteen tarkastellen hatarin perustein. Aikaamme on kutsuttu postfaktuaaliseksi. Ymmärrän sen niin, että mielipiteitä on myös laajamittaisesti ja tarkoituksellisesti ryhdytty esittämään ja käyttämään kuin tietoja. Jos minä sanon, että kakkosen ratikka on hidas ja sinä uskot sen, tieto tai mielipide muuttuu uskomukseksi, oli tosiasia mikä tahansa. On mukava kokea saavansa uutta tietoa, mutta pettymyskin voi olla suuri, jos uskomus osoittautuu epätodeksi.

Miksi näitä pohdin? Siksi, että vahva mielipiteeni on (suhtaudu tähän siis varauksella), että useissa asioissa kannattaa kuunnella tarkimmin niitä, jotka esittävät mielipiteilleen tosiasioita koskevaan tietoon pohjautuvia perusteita. Näin myös silloin, kun heitä vastassa on monin verroin äänekkäämpi joukko niitä, jotka esittävät mielipiteelleen perusteeksi uskomuksia tai toisten mielipiteitä. Poikkeuksiksi tähän sääntöön esittäisin aiheista ns. makuasiat ja olosuhteista rakkauden huuman, niissä eivät kai tosiasiat paina.

Kerron esimerkin: Helsingissä sijaitsevan Mechelininkadun remontin tieltä kaadettiin ja kaadetaan kymmenittäin ajoratojen välissä kasvaneita lehmuksia. Ratkaisu kaatamisesta perustui puiden kuntoa arvioineen kokeneen puuasiantuntijan tulkintaan, jonka mukaan puut eivät olisi huonon kuntonsa vuoksi kestäneet remonttia. Sen sijaan on järkevämpää istuttaa uudet puut remontin jälkeen. Asiantuntijan kanssa julkisesti samaa mieltä ilmaisivat olevansa lähinnä muutamat yleisten töiden lautakunnan jäsenet, jotka asiaa valmistelivat.

Pöyristyksensä asiasta esittivät sen sijaan ne lukemattomat kaupunkilaiset, jotka mm. Facebookissa perustelivat kantansa uskomuksilla (puista näkee paljain silmin, jos ne ovat huonokuntoisia), yleistyksillä (virkamiehet ja poliitikot tekevät typeriä ratkaisuja) ja kulttuuriarvoilla (lehmuskuja on osa historiallista kaupunkikuvaa).

Nyt, kun kaadettujen puiden kannot ja juuret on asetettu näytille ja kaupunkilaisetkin voivat arvioida niiden kunnon lähemmin, on keskustelu valitettavasti vaimennut. Silminnäkijöiden mukaan puut ovat todistetusti huonokuntoisia, eivätkä ne todennäköisesti olisi kestäneet kadun viemäriremonttia, joka taas on kaupunkioloissa välttämättömyys kerran pari vuosisadassa. Kukaan äänekkäästi puidenkaatoa vastustaneista ei havaitakseni ole ilmoittanut vaihtaneensa mielipidettään. Sen voi toki tehdä hiljaa mielessäänkin, mutta julkinen takinkääntö hyvin perusteluin voisi olla erittäin palkitsevaa. Näin jo monet yrityksetkin toimivat julkisuudessa, jos ovat sattuneet hätiköimään ratkaisuissaan. Ja jos tosiasiat tuli sivuutettua rakkaudesta puihin, sillä ainakin saa kaiken anteeksi!