Aikamme elonmerkki

Aamuratikassa unenpöhnässä.
*Klik* ja hashtag #aamut.
Jouluaattoaamuna riisipuuron äärellä.
*Klik* ja hashtag #nytsitäsaa.

Milleniaalit ovat kasvaneet selfiekulttuurin täyspäiväisiksi käyttäjiksi ja luojiksi. Ajalla ja paikalla ei ole väliä. Tärkeintä on antaa itsestään elonmerkki. Olen, siis näyn.

Ennen julkisuus ja maine luotiin näyttäytymällä niissä juhlissa, niissä piireissä ja niissä kuteissa. Tämä maailma on tietenkin edelleen olemassa.

Nyt elämme kuitenkin ennen kaikkea erottautumisen ja individualismin sekä jatkuvan tunnustamisen aikaa. Jokainen voi nousta julkisuuteen mitä erilaisin tavoin, esimerkiksi selfieidensä kautta. Mihin tämä saavutettu julkisuus sitten johtaa?

Vaikutu ja vaikuta

Bloggaajien ammattikunnan rinnalle on noussut viime vuosien aikana uusi, yleisimmin nuorien kakskymppisten mielipidevaikuttaja-ryhmä. Nämä influencerit saattavat ajaa eläinten oikeuksia, normalisoida mielenterveysasioita tai kannustaa arjen keskellä meditointiin, downshiftaamaan.

Influencereihin otetaan yhteyttä haluttaessa tietylle aatteelle, ryhmälle, tuotteelle tai tapahtumalle näkyvyyttä. Yleensä mielipidevaikuttajan fanikunta on vaikuttajan itsensä kanssa melko samanhenkinen. Siis valmiiksi seulottu potentiaalisten asiakkaiden ja seuraajien ydinsegmentti.

Kärjistetysti voisi mielipidevaikuttajien nähdä edustavan yhden henkilön PR-toimistoja, jotka voivat valikoida  asiakkaansa itselle tärkeiden arvojen ja intressien mukaisesti.

Tykkäysjahdissa

Selfieitä on yhtä monta erilaista kuin on käyttäjääkin, ja vielä enemmän. Monille muodostuu ajansaatossa tunnistettava ja omaleimainen kuvakulma sekä ilme.

Kuvia julkaistaan, niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, tykkäysten perässä. Päivässä on tiettyjä aikoja, kuten klo:8 tai klo:20, jolloin kuvat saavat tilastollisesti eniten tykkäyksiä. Täten kuvan julkaisu on useimmiten optimoitu suurimman mahdollisen tavoittavuuden saavuttamiseksi.

#selfiegamestrong

Mikäli tykkäykset jäävät kuitenkin alle toivotun määrän, on hyvin yleistä poistaa kuva. Puhutaan photo-failista.  Tykkäyksien vähäisyyden ahdistus kumpuaa myös 2010-lukua vahvasti määrittelevästä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kaipuusta. Janoamme hyväksyviä kommentteja ja sydän-emojeita.

Someajasta puhutaan myös narsismin kulta-aikana. Online-narsismia määritellään ja peilataan usein suuren seuraaja- ja/tai ystäväjoukon mukaan. Tämä laaja joukko mahdollistaa laajaan exhibitionismiin. (Buffardi & Campbell, 2008.)  Tavoitteena on aina kasvattaa seuraajakuntaa. Joukon laajuus ei kuitenkaan kaikessa monimuotoisuudessaan tuo esiin ihmisten yksilöllisyyttä. Online-maailma kun mahdollistaa aidon tai mahdollisen itsensä esittämisen. Yhtenäistyminen on väistämätön kehityssuunta.

Iholla

Voyeristinen kulttuuri on noussut ihmisten luontaisesta halusta tietää, miltä toinen näyttää paljaimmillaan. Henkilökohtainen on yhteistä ja yhteinen henkilökohtaista.

Omaa itsetuntoa vahvistetaan vertaamalla itseään muihin. Käytöstä muutetaan ympärillä olevien kaltaiseksi, omien tapojen ”yleisyydelle” haetaan vahvistusta tai hakeudutaan samankaltaisten pariin. Pohditaan, olenko normaali. Suosikki-lehden legendaarinen Dear Eki –palsta (r.i.p) on ollut mukana tässä itsetunnon ja normaaliuden varmistelun kulttuurin edelläkävijä jo vuonna 1974.

Amelia Jones toteaa teoksessaan Self/Image: Technology, Representation and the Contemporary Subject (2006), ettemme enää osaa elää kuvittelematta itseämme kuvana.

Osaatko sinä?

Teksti: Arda Yıldırım