Elämämme sanat

Luomme käyttämillämme sanoilla todellisuuden, jossa elämme. Sanat vaikuttuvat toisista sanoista, saavat uusia merkityksiä ja luovat näin uusia todellisuuksia. Onhan meitä ennenkin jo sanottu asioita.

Kielet sekoittuvat luoden uusia kieliä. Monia huolettaa kauniin ja vivahteikkaan suomenkielen katoaminen anglismin suuren nyrkin alle. Käytämmekö kieltämme tarpeeksi? Puhetta ja tekstiä tuntuu kuitenkin olevan maailma täynnä enemmän kuin koskaan.

Liketit sä jo Facessa sitä uutta burger jointtii? Ne postas just niiden uudest pleissist!

Eikö kielten sekoittuminen ole kuitenkin luonnollinen evolutiivinen kehitys? Tartummeko arjessa edessämme oleviin sanoihin äidinmaidossa siirtyneiden sijaan? Tietenkin on muistettava, että monimuotoistuvassa yhteiskunnassamme äitejä ja perheitä on enenevissä määrin monikielisiä ja -kulttuurisia.

Tarkkaan valitut ja pitkään harkitut

Ajan henki on nopeatahtisempi kuin ennen. Keskusteluja käydään mediassa pitkin päivää, joihin vastataan salamana tai vähintään parin tunnin aikana. Kelkasta putoamisen pelko, FOMO –  Fear of Missing Out, on suurempi kuin koskaan.

Nyt jos koskaan pitäisi mediatila ottaa kuitenkin haltuun hallitusti ja harkitusti. Sanat halutaan liian usein ymmärtää väärin. Empatiankyky on sosiaalisessa mediassa alenemaan päin. Mielensä pahoittaessa on anonyymin helppo huudella törkeyksiä ja uhkailla, oikeasti tai perättömästi, toisen pelkotilaan. Miksi?

Korpikansa osaakin puhua ja tuntea?

Suomalaisten maailmanlaajuinen brändi ei ole mikään mairittelevin ja seksikkäin. Jotenkin kummasti me kuitenkin tuomme sen itse esiin uusissa kohtaamisissa. Olemme ylpeitä ainutlaatuisuudestamme ja globaalille skaalalle peilattuna, outoudestamme. Tykkäämme nähdä vastapuolen järkyttyneen ilmeen ja kysymysmerkkien pilven hänen päänsä päällä.

Yes yes, we are all depressed and drink alone. In sauna we like to beat ourselves and others with birch twigs.

Vaikeneminen on kultaa ja suomalainen voittaa aina. Mistä suomalainen on siis saanut pontensa someajan interaktiiviseen ja reaktiiviseen viestittelyyn? Onko vaikenemisen muuri vihdoin kaatunut? Tullaanko 2010-luku muistamaan aikana, kun suomalaiset oppivat puhumaan?

Vastuu kuulijalla?

Savolaiset ovat jo pitkään toitottaneet, että avatessaan suunsa siirtyy vastuu kuulijalle. Nerokasta! Kuinka vapauttavaa onkaan voida puhua ilman minkäänlaisia filttereitä ja rajoitteita.

Kun tätä tapaa puhua sovelletaan digitaaliseen maailmaan, jossa ei ainakaan vielä nähdä sanojen taustalla olevia kasvoja ja ilmeitä, on uhkaava sekametelisoppa syntynyt.

Musta huumori, ironia ja sarkasmi ovat kauniita lajeja, kun ne masteroi. Ennen kuin siis osallistut keskusteluun, joka on aiheeltaan herkkä ja saattaa satuttaa toisia, mietithän tarkkaan lähtökohtasi ja kirjoitustaitosi. Eihän penkkiurheilijakaan lähde Olympialaisiin suoraan kotisohvalta.

Sanoja, joita käytät, voidaan vielä käyttää sinua itseäsi vastaan. Tekeeks järkee?

Teksti: Arda Yıldırım