Halu ymmärtää

Elämme polarisoituneessa yhteiskunnassa. Kuplat lisääntyvät samanaikaisesti kaventuen yhä pienempien yhteisöjen areenoiksi. Aikaamme vahvasti määrittelemä tekoäly luo myös tekotietoa ja tekotodellisuuksia.

Monet teknologista kehitystä käsittelevät teokset maalailevat seinille piruja ja ihmiskunnan tuhoa. Joaquin Phoenixin tähdittämä Her-elokuva (2013) on vahvasti painunut mieleeni yhtenä ensimmäisistä tiedostavan ja lyhyen elämäni aikaisista tulevaisuuteen sijoittuvista teoksista. Elokuva keinuu jossain dystopian ja utopian välimaastossa, elämä on samalla nopeaa ja pysähtynyttä. Elokuvateatterista lähdin jokseenkin ahdistuneena ja lamaantuneena.

Elokuvan päähenkilö päätti päivittää puhelimensa uuteen OS1- käyttöjärjestelmään, jota mainostettiin ensimmäisenä tekoälyllä toimivana käyttöjärjestelmänä. Phoenix rakastuu puhuvaan järjestelmään, Samanthaan, ja tietyllä tapaa oman elämänsä sihteeriin. Miksi?

Iholla ja mielessä

Koneiden ja järjestelmien liukuminen yhä lähemmäs ihoamme on niin symbolisesti kuin konkreettisestikin flirttailua teknologian kanssa. Suostumme luovuttamaan tietomme rekistereihin ja tietokantoihin sen kummemmin yksityisyyssopimuksia lukematta. Teknologia on saavuttanut niin vahvan luoton ihmisissä, että suurin osa ei kyseenalaista sitä ja sen kehityssuuntaa. On liian paljon menetettävää ja tieto lisää tuskaa.

Tämän tekstin tarkoituksena ei kuitenkaan ole maalailla seinille piruja. Tämän tekstin tarkoituksena on saada ihmiset haluamaan ymmärtää toisia ihmisiä. Emme voi vain sokeasti luottaa teknologian meitä kaikkia näennäisesti yhdistävään voimaan ja sosiaaliseen mediaan. Koemme luontaisesti yhteenkuuluvuutta samanmielisten kanssa, jonka algoritmitkin aistivat. Se ei riitä. Mitä enemmän veljeilemme ja siskoilemme myötämielisten kanssa, sitä kauemmaksi totuus planeettamme todellisesta monimuotoisuudesta lipuu. Syntyy informaatiokuilu.

Törmäyskurssille

Algoritmit toimivat niin, että ne vahvistavat jo käyttäjän valmiiksi syntymäisillään olevaa tai jo syntynyttä kuplaa. Se haalii tietoja käyttäjän hakusanoista, käymistä paikoista, ostoksista ja käyttämistä sovelluksista. Näiden kuplien lisääntyminen luo illuusion oman maailmankuvan laajuudesta ja globaaliudesta.

Tämän takia punavuorelainen mainostoimistolainen voi  olettaa koko maailmaan tarttuneen vegaanihaasteeseen, tuore protulainen näkee maailman mahdollisuuksien ja ihmisarvoja kunnioittavien linssien läpi sekä luhankalainen voi olettaa pakolaiskriisin pelkäksi huhuksi (tilastokeskuksen mukaan Luhangassa rekisteröitiin vuonna 2016 kolme vieraskielistä).

Riisi vaatii kastikkeen

Tällä hetkellä elämämme koostuu siis erivärisistä ja -rakenteisista komponenteista, jotka ovat siististi kaikki omissa kuopissaan. Kuin intialaisen ravintolan illallinen, jossa palak paneer, pinaattikastike, riisi ja viilentävä jogurtti nauttivat kaikki ylhäisestä yksinäisyydestään sympaattisen metalliastian omassa lokerossaan. Nämä lokerot ovat yksinään monotonisia ja tylsiä. Niin kuin ruokavaliotamme suositellaan monipuolistettavan, on mielenmaisemiammekin laajennettava ja väritettävä. Kuka nyt söisi riisiä sellaisenaan päivästä toiseen? Riisitautihan siinä iskee.

Miten nämä arvoja ja oletuksia sisältävät kuplat sitten kohtaavat? Meidän on haluttava ymmärtää toisiamme. Emme saa luottaa sosiaalisen median virtaamme ainoana totuutena. On tutustuttava uusiin ihmisiin avarakatseisesti, käytävä etnisissä ravintoloissa tutustumassa eri kulttuurista tuleviin ruokiin ja henkilökuntaan, luettava ja kuunneltava eriäviä mielipiteitä. Olla tuomitsematta. Konkreettisena tekona voi  pyytää 20 vuotta vanhempaa ystävää, naapuria tai perheenjäsentä vaihtamaan älypuhelinta päiväksi. Selailtua toisen mediavirtaa päivän ajan, saattaa herätä rikkaampaan ja monimuotoisempaan aamuun.

Teksti: Arda Yıldırım