Milloin viimeksi päivitit (työ)minääsi?

Millainen on nykypäivän hyvä työntekijä? Kuuliainen mutta out-of-the-box -tyyliin haastava, uuttera mutta omat rajansa tunteva, hyväntuulinen mutta aina oma itsensä.

Jokaisella on sekä huonoja että hyviä päiviä, mutta milloin on otettava tutkimusmatka syvälle itseen? Kuinka paljon on työnantajan ja kollegoiden haastettava, jotta muutoksia tapahtuu? Kuinka paljon on liikaa, ennen kuin menettää osan syvintä itseään?

Uusi työpaikka, uusi minä

Työntekijänä urautuu helposti tuttuihin tapoihin ja rutiineihin. Aiemmin opitut ja hyväksi havaitut tavat seuraavat meitä työpaikalta toiselle.

Uudessa työpaikassa on kuitenkin aina eroja edelliseen. Työtila voi muuttua avoimesta suljetuksi, työkaverit sulkeutuneista avoimiksi ja  vastuu kasvaa tai laskea entisestä.

Miksi siis kuvittelemme, että edellisen paikan minä selviytyisi sellaisenaan myös uudessa paikassa?

Kyllähän pohjoisen puolessa tunnissa lounaansa hotkiva asukas joutuu Espanjassa mukautua kahden tunnin lounastaukoihin ja siestaankin.

Klikkien klikki

Työpaikka valitaan useimmiten omien mielenkiinnonkohteiden mukaisesti. Ainakin ensimmäiset sellaiset. Itseä ja omia tuntemuksia pitäisi kuitenkin jatkuvasti reflektoida, niin työpaikan kuin koko elämänkin pyörteissä.

Nautinko siitä mitä teen?

Saanko toteuttaa itseäni täysin rinnoin?

Voinko allekirjoittaa kaiken, mitä työpaikalla tapahtuu?

Kuten koulussa, hakeutuu ihminen myös työpaikalla omanlaistensa seuraan. Nämä klikit tukevat jäseniään ja luovat positiivisen, turvallisen ilmapiirin ympärilleen.

Entä sitten, kun klikit kohtaavat? Luvassa on fysiikan lakien läpi tarkasteltuna jonkinasteinen törmäys.

Mitä tämä törmäys meissä aiheuttaa? Pelkoa, ahdistusta ja kyyneleitä vaiko uteliaisuutta, hämmästystä ja aitoa oppimista? Yleensä tulos on jotain näiden välillä. Näiden törmäysten tuhot pienevät kuitenkin huomattavasti mitä pidempi työura, ja näin ollen isompi joukko klikkien kohtaamisia on takana.

Kas, tieto vähentää tuskaa.

Yritys ymmärtää ja sopeutua

Loppujen lopuksi uusissa tilanteissa ja ihmissuhteissa on aina kyse halusta ymmärtää toista. Kun on tehnyt kaikkensa ymmärtääkseen, on omasta itsestä kiinni, haluaako allekirjoittaa kaiken juuri ymmärtämänsä ja elää sen keskuudessa.

Olemme hyödyksi itsellemme ja yhteiskunnalle, kun saamme toteuttaa itseämme meille mieluisissa työtehtävissä. Haasteet kasvattavat ja kuuluvat jokaiseen työhön. Kyse onkin pohjavireestä, joka viestii aamuisen kahvikupin äärellä heräilevälle joko innostusta lähteä ratkomaan ongelmia ja pistämään itsensä likoon, tai pelkoa ja kroonista väsymystä.

Menitkö sinä tänään mielelläsi töihin?

Teksti: Arda Yıldırım