Tommi Manninen

Sisältönikkari ja -strategi, toimittaja ja tuottaja yli 20 vuoden kokemuksella, viestinnän moniottelija, aloitteleva kahvakuulaaja, isäx2.

Se nyt vaan on tyhmää piilottaa osaamistaan

Vaikeneminen on kultaa –ajatus pysyy tiukasti suomalaisissa kiinni. Kun kiertelee suomalaisyrityksissä, vastaan tulee usein mitä mielenkiintoisempia ihmisiä ja tarinoita, asiantuntijuutta isolla A:lla.

Valitettavan usein heistä ja heidän ajatuksistaan ei oikein kukaan kuitenkaan tiedä talon ulkopuolella mitään, välillä ei edes omalla työpaikallakaan. Omaa osaamista ei osata tai haluta tuoda riittävästi esille.

Mutta kyllä kannattaisi. Parhaimmillaan uusista ajatuksista hyötyvät kaikki – työntekijä, työnantaja, toimiala ja koko Suomi.

Tilaisuuksissa ja koulutuksissa puhuminen on tietenkin hyvä tapa tehdä itseään tutuksi, mutta sen tueksi sisältömarkkinointi eli yrityksen oma media tarjoaa mahtavan foorumin tuoda uusia, kiinnostavia ja hyödyllisiä ajatuksia ja tekemisen tapoja muiden tietoisuuteen.

Otetaan esimerkiksi oma työnantajani Kreab ja viime syksynä perustettu KreabMedia. Aiemmin yrityksen nettisivuilla kerrottiin lähinnä, että Kreab tekee mm. talous- ja sijoittajaviestintää ja on siinä rankattu Suomen ykköseksi. Yhteystiedoista oli sitten luettavissa, että tiimissä on mukana joukko erinäköisiä ja -kokoisia viestintäkonsultteja ja viestinnän suunnittelijoita.

Hyvin tyypillinen yrityssivu siis. Kerrotaan, mitä yritys tekee, muutama referenssi ja keitä yrityksessä on. Ihmisten erityisosaamisesta ei tietoa ole juuri tarjolla.

Sisältömarkkinointi menee heti pintaa syvemmälle. Se kertoo paitsi mitä tehdään, myös miten, miksi ja kuka tekee. Se tekee asiantuntijuuden ja asiantuntijan näkyväksi, kertoo osaamisesta, näkemyksistä ja ideoista.

Monessa yrityksessä asiantuntijuutta yritetään toki jo nostaa esille. Esimerkiksi blogikirjoitukset ovat siitä hyvä esimerkki. Mutta blogeista kannattaisi mennä pidemmälle ja ajatella ilmaisua muullakin tavoin, kuin vain kirjallisena. Videot ja podcastit ovat tänä päivänä kaikkien käden ulottuvilla, kunhan niihin vain osataan tarttua. Monessa tapauksessa ne ovat myös helpompi keino tuoda asia esille kuin kirjoittaminen, johon monella saattaa tulla rimakammo.

Rimakammo tulee toki myös videoihin ja podcasteihin, jos tekemisestä tehdään liian vaikeaa. Keep it simple –ajatus on hyvä pitää tekemisessä mielessä. Kiinnostava ja hyödyllinen sisältö ei tarvitse tuekseen suuria sirkustemppuja, laatu syntyy rauhallisesta ja harkitusta minimalismistakin.

Lyhyesti: Se nyt vaan on järkevää näyttää osaamistaan!