Ilkka Kärrylä

Kreabiitti. Nauttii monimutkaisten asioiden selvittämisestä ja viestimisestä. Motto: "paras argumentti voittaa".

Vaikuttajaviestintä on tiedonvälitystä, jota tulee arvioida kriittisesti

Vaikuttajaviestintä on kuulunut viestinnän ammattislangiin jo vuosia, mutta sana ei vieläkään tunnu täysin avautuvan kaikelle kansalle. Usein turvaudutaankin populaarimpaan synonyymiin, lobbaus, johon liittyy varsin kielteisiä mielikuvia. Termi saattaa assosioitua hämäriin salkkuhenkilöihin, jotka käyvät taivuttelemassa poliitikkoja ajamaan suuryritysten etuja.

Vaikka maailmalta löytyy puistattavia esimerkkejä yritysten masinoimista disinformaatiokampanjoista, on vaikuttajaviestintä pääosin täysin toisen tyyppistä toimintaa. Kuten poliitikotkin toteavat päästessään kommentoimaan asiaa mediassa, kyse on pikemminkin molemminpuolisesta tietojenvaihdosta – siis määritelmällisesti viestinnästä. Vaikuttajaviestintää harjoitetaan, jotta päätöksiä tehtäessä mahdollisimman monen sidosryhmän edut ja mielipiteet tulisivat huomioiduiksi.

Usein eri ryhmillä on mielipiteidensä lisäksi sellaista käytännön tietoa, joka auttaa tekemään parempia ja reilumpia päätöksiä. Esimerkiksi järjestöt kartoittavat jäsentensä kokemuksia ja asenteita hyvin tarkkaan. Tietoa toki kerätään omien etujen ajamiseksi, mutta se ei ole hyvä syy sivuuttaa relevantteja näkökulmia.

Monesti päättäjät törmäävät tiedon puutteellisuuteen ja yksipuolisuuteen. Eturyhmät voivat suoltaa kasapäin keskenään ristiriitaisia raportteja ja selvityksiä, jotka eivät välttämättä läpäisisi tieteellistä seulaa. Tällöin ei kuitenkaan ole syytä heittää raporteilla vesilintua, vaan arvioida niiden tarjoamaa tietoa kriittisesti muita lähteitä vasten.

Ristiriitaisesta tiedosta ei pidä tehdä ongelmaa siksikään, että myös tiedemiehet ovat sen tuottamisessa erityisen kunnostautuneita. Tuore esimerkki on EU:n päästövähennystavoitteiden määrittelyyn liittyvä vääntö Suomen bioenergiatavoitteista ja hiilinieluista. Kyse on perustavanlaatuisesta asiasta: onko puun energiakäyttö itse asiassa positiivista vai negatiivista hiilidioksidin nettopäästöjen kannalta? Tässäkin tapauksessa luotettava tieto olisi tarpeen paitsi EU:n jäsenvaltioiden reilun kohtelun, myös hiilidioksidipäästöjen riittävän vähentämisen takaamiseksi.

Varmaa tai kiistatonta tietoa on harvoin saatavilla, mutta sen puute ei saa estää päätöksentekoa. Ihannemaailmassa tehtäisiin lisää ja parempaa tutkimusta, mutta jos resurssit eivät anna myöten, on toimittava parhaan saatavilla olevan tiedon perusteella. Tällöin kriittisyyden merkitys korostuu – etenkin, jos liikkeellä on paljon tunnepuhetta ja muunneltua totuutta.

Epävarmaa tietoa ongelmallisempaa on, jos tieto ja eri näkökulmat eivät tule ensinkään saataville. Demokratiassa tulee kuulla niitä, joihin päätökset vaikuttavat, ja tämän varmistamiseksi tarvitaan parempaa viestintää.