Tero Lehtinen

Tero tuo Kreabille kokemusta ja osaamista mediaseurantamaailmasta ja tuoretta tietämystä vuorovaikutuksesta sosiaalisessa mediassa. Digitaalisen maailman vastapainona on uudelleen roihahtanut suhde vinyylilevyihin.

Vuorovaikutuksella voittoon kuntavaaleissa?

Valtaosa* poliitikoista ja muista vaikuttajista on kuin huomaamatta saanut arvonkohotuksen sillä asteikolla, jolla mitataan rakentavaa vuorovaikutusta vaikkapa somessa. Kyse ei niinkään ole siitä, että heidän harjoittamansa vuorovaikutuksen laadussa tai määrässä olisi tapahtunut merkittäviä muutoksia, vaan siitä, että luokalle on ilmaantunut kauhukakara.

Yhdysvaltain presidenttinä aloittanut Donald Trump on vastoin monia ennakkoarvioita jatkanut viestinnällisesti siitä, mihin kampanjansa kuluessa päätyi: haipakkaa kyytiä saavat kaikki poikkiteloin astuvat. Presidentti-Trumpilla on ehdokas-Trumpin taloudellisen ja vaikutusvallan lisäksi tietysti myös suoraa valtaa yhteiskunnallisiin asioihin. Trumpin perikatoon tuomitsema virkamies saa myös luovuttaa työpaikkansa kulkuluvat, pelkkä someraivon kohteeksi joutuminen ei enää riitä.

Tapaus Trump on äärimmäinen monella mittapuulla. Hän on asemassa, jota on sanottu maailman tärkeimmäksi. Hänen jokaista twiittiään odottaa vesi kielellä tai hikikarpalot otsalla miljoonien seuraajien ja median edustajien joukko, joka puolestaan pitää käynnissä tehokasta tiedotteenjakelupalvelua. Trumpin viestit sinkoavat vääjäämättä perille takaseinään saakka. Viestien tulkinta jää hämmentyneen yleisön vastuulle. Tästä voivat vain haaveilla kuntavaaleissamme ehdolle asettuvat paikalliset poliitikot. Jotain yhteistäkin kotimaisilla poliitikoillamme ja maailman mahtavimmalla miehellä on: molemmat ovat keskimäärin yhtä haluttomia antautumaan vastavuoroiseen vuorovaikutukseen. Trumpin tapauksessa politiikan, viestinnän ja psykologian asiantuntijat pohtivat onko tämä harkittu strateginen valinta vai kenties persoonallisuushäiriön ilmentymä.

Jos poliittista vastuuta tavoitteleva henkilö ei täällä kotioloissamme ole aktiivinen keskustelija, kuvaisin sitä mieluummin harkitsemattomaksi kuin harkituksi strategiseksi valinnaksi. Vuorovaikutuksen edistäminen on kansamme kahtiajakautumista ennaltaehkäisevä toimi. Sen lisäksi, että erilaiset mielipiteet voi keskusteluissa ilmaista, niiden voi myös antaa kehittyä vuorovaikutuksessa. Avoimen keskustelun, oli se sitten ääneen tai näpytellen käyty, lopputuloksena voi olla parempi mieli, perustellumpi mielipide, uusia näkökulmia ja mahdollisesti lisää laskettavaa vaalilautakunnalle. Vastuu vuorovaikutuksesta ei lankea vain poliitikoille, toisen puolen vastuusta kantaa yleisö. Meidän kannustimenamme tulevina viikkoina olkoon entistä paremmin meitä ymmärtävät päättäjät valtuustoissa ensi kaudella.

* Tutkin viime eduskuntavaalien alla suomalaisten vaaliaiheisten twiittien välittämää kuvaa demokratiasta. Sivutuotteena tulin havainneeksi sen muuallakin maailmalla todetun seikan, että Twitteriä ei politiikassa juuri käytetä vuorovaikutukseen, vaan etupäässä yksisuuntaiseen paasaamiseen. Käytettävissä olevasta 20 tuhannen twiitin aineistostani alle tuhat kuului paria twiittiä laajempaan keskusteluketjuun. Pelikenttä on siis siltä osin täysin avoin.