Toni Pakarinen

Tonilla on monipuolinen tausta talouspuolen edunvalvonnasta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja viestinnän kehittämisestä. Hänen vahvuuksia ovatkin talousasioiden ohessa luova kriittinen ajattelu ja yhteiskunnallisten näkökulmien monipuolinen huomioiminen. Tonia kiinnostaa erityisesti talouden rooli niin ilmastonmuutoksen, kuin myös muiden aikakautemme suurten ongelmien ratkaisemisessa.

Kello kahdeksan voittajatunti – aamuvirkkujen tyrannian aika on ohi

Kaikki me iltavirkut olemme lapsena saaneet kuulla aikaisen heräämisen olevan vain valintakysymys. Pitkään nukkumista on haukuttu niin laiskuudeksi kuin myös motivaation puutteeksi. Tehokkuus ja ahkeruus on tarkoittanut aikaisin töiden aloittamista – täysin riippumatta siitä, kuinka sisäisesti kuollut aikaisen herätyksen takia olisi.

Aamuvirkkuutta mystifioidaan moraalisiena menestyksen ja hyvän elämän airueina, vaikka aikaisin heräämisen terveydelliset haitat ja yhteiskunnalliset vaikutukset tiedostetaan yhä laajemmin. Aamuvirkkuutta glorifioiva historiallinen tausta löytyykin aivan jostain muualta, kuin ihmisbiologian optimaalisesta unirytmistä. Sen havaitsee jo aamuvirkkuuden tärkeyttä korostavista sananlaskuista kuten, “Aikainen lintu madon nappaa” tai “Ehtootorkku, aamun virkku, se tapa talons pitää”. Näiden sanontojen taustalla vaikuttaakin maatalousyhteiskunnan moraalinormit ja ruumiillisen työn rajoitteet.

Aamuvirkkuuden arvostusta selittää maatalousyhteiskunnan työntekoa rytmittänyt rajallisen mittainen valoisa aika. Kaupungistumisen myötä tämä tottumus on jäänyt valtaan, vaikka työntekoon ei enää auringonvaloa vaaditakaan. Työväenliikkeiden avulla on onnistuttu lyhentämään ihmisten työaikaa, mutta maatalousväestön vahva poliittinen vaikutus on ajanut lyhennykset kohdistumaan lähinnä päivän loppupuolelle.

Näiden historiallisten tottumuksien tiedostaminen on ensimmäinen askel edistykseen. Olisiko näin sähkövalojen ja tietotyön aikakaudella aika hankkiutua eroon ummehtuneista aamuvirkkuisuutta suosivista moraalinormeista ja siirtyä kohti ihmisystävällistä, todelliseen tehokkuuteen keskittyvää ja yksilölliset erot huomioivaa työelämää? Monesti aikaisiksi aamutapaamisiksi kutsuttua fyysistä kidutusta perustellaan työpäivän venymisen estämisellä, tai jo valmiiksi liian täydellä kalenterilla. Jos yksilön vuorokausirytmiin ei sovellu aktiivisen toiminnan aloittaminen heti kello 8 aamulla, ei vapaa-aika illalla paljoa lohduta.

Ongelma ei ole täysin historiallinen, vaan tänäkin päivänä erilaiset self-help kirjailijat julistavat aikaisen heräämisen ilosanomaa. Suomessa ollaan onneksi jo valmiiksi totuttu aikaisiin aamuihin ja vähäunisuuden modernit sovitukset ovat jääneet rapakon taakse ailahtelevan jenkkipresidentin tavaramerkiksi. Suomalaisen self-helpin kuningas Jari Sarasvuo ymmärtää myös unen tärkeyden ja on twiitannutkin, että ”Jos en nuku hyvin, olo on niin kurja, että musta tulee surkeaa seuraa”.

Jos osaisimme olla armollisempia erilaisten ihmisten erilaisia tottumuksia kohtaan, niin kaikkien tehokkuus ja työhyvinvointi kasvaisi. Vaikka monessa paikassa eletäänkin liukuvan työajan maailmassa, niin henkisesti monet vannovat yhä aikaisen aamun ahkeruuden nimeen. Tämän historiallisen jäänteen purkaminen  mahdollistaisi iltavirkkujen työskentelemisen silloin, kun he ovat todella tehokkaimmillaan, ja aamuvirkut voisivat ennen töitä nauttia rauhassa vapaa-ajasta ja kehittää itseään vaikka kuntosalin, lukemisen tai muiden johtajatunnin aktiviteettien parissa.